Local websites
More Metso websites

 
 

Onko Metso sinun urasi seuraava askel?

Metsoon on viime vuosina tullut tuhansia uusia ammattilaisia eri tehtäviin ja eri maihin. Kaikki liiketoimintamme ovat olleet hyvin aktiivisia ja henkilömäärämme on noussut suhteellisesti eniten Aasiassa ja erityisesti Kiinassa, mutta kasvua on tapahtunut kaikkialla. Lisäksi on tiedossa, että osa ammattilaisistamme siirtyy tulevina vuosina eläkkeelle ja korvaavaa osaamista tarvitaan.

Palkatessamme uusia työntekijöitä painotamme aina ammattiosaamisen merkitystä. Heti teknisen tai ammatillisen osaamisen jälkeen tulevat asenne ja kyky kasvaa kansainvälisiin tehtäviin ja vastuuseen sekä asiantuntijana että esimiehenä. Koetamme löytää yhdistelmän, josta voimme yhdessä ennustaa tulevaisuuden potentiaalisuutta. Se muodostuu osaamisen, innon ja sitoutumisen kokonaisuudesta.

Sivuillamme on monta tarinaa. Tutki, olisiko joku niistä kannaltasi mielenkiintoinen - ja ehkä sinun tarinasi. Seuraa avoimia paikkojamme ja kohdista hakusi niihin.

» Tutustu Metson urapolkuihin (englanniksi)
» Selaa avoimia työpaikkoja