Tämä sivusto on optimoitu Microsoft Internet Explorer 5 -selaimelle sekä Netscape 6 -selaimelle ja näiden uudemmille versioille. Selainvalinnat on tehty sivustomme käyttäjälogien tietojen perusteella. Sivusto toimii parhaiten 1024x768-pikselin resoluutiolla tai tätä suuremmilla näytöillä.
JavaScript ja evästeet
Sivusto hyödyntää JavaScript-tekniikkaa, jonka avulla mm. avataan uusia selainikkunoita sekä mahdollistetaan kirjanmerkkien teko ja kirjasimen suurennos. Sivustolla käytetään myös ns. evästetekniikkaa (Cookie). Evästeillä mahdollistetaan se, että selain muistaa kulloinkin käytössä olevan kirjasinkoon.
Iframe
Iframe-tekniikalla on toteutettu useita Metson ulkopuolella tuotettuja palveluita. Näitä ovat esimerkiksi Sijoittajat-osiossa käytössä olevat osaketyökalut. Mikäli selaimen asetuksissa ei ole sallittu Iframe-tekniikan käyttöä, useimmat tällä tekniikalla rakennetut palvelut on mahdollista avata uuteen ikkunaan.
Uutispalvelu
Sivuston uutispalvelussa uusimmat tiedotteet on ryhmitelty tyypeittäin lehdistötiedotteiksi ja pörssitiedotteiksi. Vuotta vanhemmat tiedotteet kulkeutuvat arkistoon, josta niitä voi hakea julkaisuvuosittain. Kaikkia tiedotteita voi hakea myös uutispalvelun yhteydessä olevalla haulla.
Uutispalvelun kautta on myös mahdollista tilata viikottainen uutiskooste sähköpostiin. Uutiskoosteen voi peruuttaa vastaamalla sähköpostiin tulleeseen viestiin otsikolla CANCEL. Tästä muistutetaan jokaisen uutiskoosteviestin lopussa.
Viimeisimmät tiedotteet voi tilata mysö RSS-syötteenä osoitteista:
Suomeksi
http://www.metso.com/news/news.nsf/RSS/ChMetsoWebFin?OpenDocument
Englanniksi
http://www.metso.com/news/news.nsf/RSS/ChMetsoWebEng?OpenDocument
Liitetiedostot
Sivustolla on käytetty varsin runsaasti pääosin PDF-muotoisia, mutta myös Microsoft Excel –muotoisia liitetiedostoja, erityisesti Sijoittajat-osiossa.
PDF-tiedostojen lukuun tarvittavan ilmaisohjelman voi ladata Adoben sivuilta, jonne pääsee oikeassa laidassa olevan ikonin kautta.
Jotta liitetiedostojen käyttö olisi mahdollisimman helppoa, ne avataan aina uuteen selainikkunaan.
Webcast
Metson tulosjulkistuksen tiedotustilaisuus on katseltavissa reaaliaikaisena Webcast-lähetyksenä. Lähetykset myös arkistoidaan jälkikäteen katseltaviksi. Oheisissa dokumenteissa kerrotaan tarkemmin Webcast-lähetyksen seuraamisen teknisistä vaatimuksista.
» Webcast - tekniset edellytykset
» Webcast - technical requirements
Mikäli kohtaat ongelmia sivuston käytössä, ole hyvä ja kerro siitä meille palautelomakkeella.