Lokotrack LT106 -leukamurskainlaitos tuottaa parhaimmillaan ilmastonmuutosmurskeita noin 400 tonnia tunnissa.
Roskilde Sten & Grus, Tanskan suurimpiin soran ja hiekan jalostajiin kuuluva yritys, on kehittänyt murskelajin, joka läpäisee yleistyvissä kaatosateissa vettä entistä paremmin. Uuden, suosiotaan kasvattavan ilmastonmuutosmurskeen esimurskaus tehdään Metson Lokotrack-leukamurskainlaitoksella.
”Kehittämämme, uusi murskelaji läpäisee vettä jopa kolme kertaa paremmin kuin tavallinen, murskattu kivi. Olemme kehittänyt tuotetta usean vuoden ajan ja haasteena on ollut oikea, erikokoisten kiviainesten sekoitussuhde,” kertoo uuden murskelaadun kehitystyöstä Roskilde Sten & Grus ApS:n toimitusjohtaja Anders Jensen.
”Tanska edellyttää uudessa lainsäädännössään, että valtion rakennushankkeiden perustuksissa ja parkkialueilla on käytettävä vettä läpäisevää mursketta. Tällöin maa imee tehokkaasti vesimassat eivätkä ne kulkeudu viemäriverkostoon tulvavahinkoja aiheuttaen,” Jensen jatkaa.
Yli 100 000 tonnia ilmastonmuutosmursketta
Ilmastonmuutosmurskeen ja muut, tarvittavat lajikkeet Roskilde Sten & Grus jalostaa sorasta ja hiekasta, joka on entistä merenpohjaa. Yli 200 hehtaarin alueella yhtiöllä on käytössään yhteensä 17 laitosta, jossa murskataan, seulotaan ja pestään yli 50 lopputuotetta, yhteensä 1,5 - 2 miljoonaa tonnia vuodessa.
Lajikkeita löytyy kaikkiin tarpeisiin: perustuksiin, betonin ja asfaltin tuotantoon ja golfkenttien rakentamiseen. Ilmastonmuutosmursketta yhtiö tekee noin 100 000 tonnia vuodessa ja sen kysyntä kasvaa nopeasti.
”Teimme uuden murskelajin kehittelyssä paljon testejä. Vettä hyvin läpäisevän tuotelaatumme reseptissä on kooltaan 0-32 mm:n mursketta ja hieman hienoainesta. Suurin osa rakenteesta koostuu kuitenkin suurikokoisesta murskeesta,” Anders Jensen kertoo.
”Tuottajan kannalta tilanne on mielenkiintoinen, sillä ilmastonmuutos on meillä Tanskassa poistanut valikoimastamme joitakin lopputuotelaatuja ja tuonut tilalle uusia. Yrittäjänä meidän on pysyttävä hereillä trendimuutoksista.”