
Työntekijämme Metsoniitit
Metso on globaali yritys, jolla on lähes 17 000 työntekijää edustaen yli 100 kansallisuutta ja toimipisteitä noin 50 maassa. Työntekijämme, nimeltään Metsoniitit, ovat monien alojen osaajia, erikoistuen muun muassa tekniseen suunnitteluun, tutkimukseen ja kehitykseen, asiakkaan tuotantolaitoksien ja laitteiden kenttähuoltoon ja tekniseen tukeen, myyntiin, henkilöstöhallintoon ja tuotantoon.
Tavoitteenamme on luoda työpaikallemme mukaansatempaava, yhdessä onnistumiseen kannustava kulttuuri, jossa jokainen voi suoriutua työstään mahdollisimman hyvin ja hyödyntää kaikkea osaamistaan. Kulttuurimme perustuu arvoihimme, johtamisperiaatteisiimme, monimuotoisuuteen ja inkluusioon sekä hyvään työntekijäkokemukseen. Työturvallisuus ja -hyvinvointi ovat kaiken tekemisemme keskiössä.
Keräämme työntekijöidemme palautetta pääasiassa työtyytyväisyyskyselyn kautta ja toteutamme vuosittain neljä kyselyä. Tuloksemme on kehittynyt mittausvuosien varrella myönteisesti. Ylitimme henkilöstön sitoutumiselle asetetun tavoitteemme vuonna 2024 ja sijoituimme toimialan verrokkiryhmän parhaan 5 prosentin joukkoon. Lisäksi terveyden ja hyvinvoinnin sekä henkisen hyvinvoinnin mittareissa tapahtui merkittävää parannusta.
Monimuotoisuus ja inkluusio
Olemme sitoutuneet kehittämään Metsosta työpaikan, jossa monimuotoisuus ja inkluusio ovat erottamaton osa kulttuuriamme ja jossa niitä vaalitaan ja edistetään. Tavoitteenamme on luoda inklusiivinen työpaikka, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Tahdomme lisätä monimuotoisuutta läpi liiketoimintamme, poistaa esteitä prosesseistamme, rakentaa psykologista turvallisuutta tiimeissä sekä lisätä naisten määrää yrityksessämme.
Vuonna 2024 teimme aktiivisesti työtä monimuotoisuuden ja inkluusion saralla. Inklusiivisuuden osalta Metso ylitti tavoitteensa ja sijoittui alan vertailuarvoon nähden parhaaseen viiteen prosenttiin. Vuoden aikana Metso lanseerasi uudistetun psykologisen turvallisuuden koulutuksen, käynnisti inklusiivisen rekrytoinnin verkkokoulutuksen ja jatkoi yhteistyötä International Women in Mining -organisaation kanssa. Työntekijäverkostomme Women’s Leadership Forum, joka koostuu nyt jo yli 700 henkilöstä, jatkoi tietoisuuden lisäämistä sisäisissä kanavissamme ja virtuaalitapahtumien järjestämistä. Erilaisia D&I-teemaisia webinaareja ja tapahtumia järjestettiin myös Metson toimipaikoissa ympäri maailmaa.
Sukupuolten monimuotoisuuden tukemiseksi Metso on asettanut tavoitteen lisätä naisten osuutta keski- ja ylimmän johdon tehtävissä 30%:iin vuoden 2030 loppuun mennessä. Vuonna 2024 prosenttiosuus oli 18%.


Hyvinvointi
Henkilöstömme hyvinvointi on meille tärkeää, ja pyrimme jatkuvasti parantamaan sitä. Uskomme, että hyvinvointi syntyy yhteistyössä: organisaatiolla, esihenkilöllä ja työntekijöillä itsellään on kaikilla oma roolinsa. Koulutamme esihenkilöitämme tukemaan tiiminsä hyvinvointia ja kannustamme heitä jatkuvaan vuoropuheluun tiimin jäsenten kanssa.
Psykologisella turvallisuudella on merkittävä rooli hyvinvoinnissa. Turvallinen ympäristö, jossa jokainen voi puhua ja pyytää apua ilman pelkoa kielteisistä seurauksista, on edellytys korkealle suorituskyvylle ja henkilökohtaisella tasolla työntekijöiden henkiselle hyvinvoinnille. Yksi konkreettisista toimista on ollut psykologisen turvallisuuden koulutusten tarjoaminen tiimeille.
Globaalilla tasolla tarjoamme koulutusta ja webinaareja erilaisista fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin aiheista, kuten jaksamisesta, unesta ja palautumisesta. Suurin osa konkreettisista toimista tapahtuu kuitenkin paikallisella tasolla.
Seuraamme työntekijöidemme hyvinvointia osana henkilöstön sitoutumiskyselyä. Siitä opimme kuinka työntekijämme voivat ja miten voimme edelleen tukea heidän hyvinvointiaan.
Ihmisoikeudet
Globaalina yrityksenä Metso kunnioittaa kaikkia soveltuvia kansallisia ja kansainvälisiä lakeja, määräyksiä ja ihmisoikeuksia. Tämä sisältää parhaiden sääntelykäytäntöjen noudattamisen. Tapauksissa, joissa tulkinnat poikkeavat toisistaan, etsimme parasta saatavilla olevaa asiantuntemusta ja ratkaisuja. Pyrimme olemaan hyvä kansalainen kaikkialla, missä toimimme.
Kunnioitamme kansainvälisesti julistettuja ihmisoikeuksia, kuten YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, YK:n liike-elämää ja ihmisoikeuksia koskevia perusperiaatteita, YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita, Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sekä OECD:n monikansallisten yritysten toimintaohjeita, ja olemme sitoutuneet toimimaan niiden mukaisesti. Kaikilla työntekijöillä on oikeus oikeudenmukaiseen ja kunnioittavaan kohteluun, eikä syrjintää tai häirintää suvaita missään muodossa.
Metso ei hyväksy eikä käytä minkäänlaista pakko- tai lapsityövoimaa, ja työaikojen sekä työstä maksettavan korvauksen osalta noudatetaan soveltuvia lakeja ja säädöksiä. Tarjoamme työmahdollisuuksia kaikille sukupuolille ja ikäluokille sekä toimintarajoitteisille. Lisäksi pyrimme saavuttamaan oikeudenmukaisen palkkauksen samanarvoisesta työstä sekä suojelemaan työntekijöiden oikeuksia ja varmistamaan että kaikkien työntekijöiden työolot ovat turvalliset.
Toimintaperiaatteet
Metson toimintaperiaatteissa asetetaan maailmanlaajuisesti kaikkia Metson työntekijöitä ja liikekumppaneita koskevat vaatimukset. Niillä varmistetaan yhtenäinen päätöksenteko päivittäisessä työympäristössä sekä Metson hyvä yrityskansalaisuus ja kumppanuus. Toimintaperiaatteisiin on tiivistetty aiheet, jotka liittyvät mm. korruption torjuntaan, lahjomattomuuteen, kaupan vaatimustenmukaisuuteen, ihmisoikeuksiin, turvallisuuteen, vastuullisuuteen, tietojen julkistamiseen ja muihin vaatimustenmukaisuuteen liittyviin aiheisiin. Metson toimintaperiaatteet tarkistetaan vuosittain, ja kaikkien Metson työntekijöiden on suoritettava vuosittainen toimintaperiaatekoulutus. 99 % Metson henkilöstöstä suoritti vuoden 2024 loppuun mennessä kyseisen vuoden koulutuksen. Metson toimintaperiaatteet voit ladata alla.

Mittari | Pitkän aikavälin tavoite | Tavoite vuodelle 2024 | 2024 | 2023 | Edistyminen |
---|---|---|---|---|---|
Toimintaperiaatteet | Vuosittainen toimintaperiaatekoulutus kaikille työntekijöille (ml. tuotannon työntekijät) |
Vuosittainen toimintaperiaatekoulutus kaikille |
99,0%
| 99,4 % |
Tavoitteessa |
Henkilöstötyytyväisyyskysely |
eNPS-tulos parhaan 10 %:n sisällä |
eNPS-tulos parhaan 10 %:n sisällä |
Top 5 % |
Top 10 % |
Yli tavoitteen |
Inkluusiotulos |
Inkluusiotulos parhaan 10 %:n sisällä |
Vain pitkän aikavälin tavoite. |
Top 5 % |
Top 5 % |
Yli |
Sukupuolijakauma
|
Keski ja ylimmän johdon sukupuolijakauma |
Vain pitkän aikavälin tavoite. |
18/82 % |
17/83 % |
Tavoite |